Puiset piha- ja lattialaatat tuntuvat mukavilta jalkojen alla

toukokuuta 06, 2019


Me Woodfoxilla valmistamme muun muassa jätekatoksia, leikkimökkejä, erilaisia aitoja ja postilaatikkotelineitä. Toteuttamiemme tuotteiden sivutuotteena syntyy runsaasti myös pienempää puutavaraa. Meille on tärkeää, että mahdollisimman suuri osa toiminnastamme syntyneistä hukkapaloista pääsee jatkokäyttöön. Siksi olemme ryhtyneet toteuttamaan ylijäämämateriaaleistamme erilaisia puisia piha- ja lattialaattoja kestävän kehityksen periaatteen mukaisesti. Valmistamamme piha- ja lattialaatat ovat kooltaan 50 cm x 50 cm ja niiden materiaalina on käytetty kestokyllästettyä terassilautaa. Puiset piha- ja lattialaatat sopivat erinomaisesti esimerkiksi pihanurmelle tai betoniparvekkeelle tuomaan mukavaa, terassimaista tunnelmaa. Lue, miksi puiset piha- ja lattialaatat ovat hyvä ratkaisu etenkin helppoutta ja mukavuutta arvostavalle.

Käyttäminen on kätevää

Puiset pihalaatat ovat helppo tapa luoda ryhtiä ja mukavuutta omalle pihalle. Pihalaattojen avulla esimerkiksi pihanurmelle voi rakentaa käteviä kulkureittejä. Laattojen avulla piha on myös helppo jakaa erilaisiin alueisiin oman mielen mukaisesti. Halutessaan puisista pihalaatoista voi rakentaa helposti vaikkapa kokonaisen kesäterassin!

Kyllästyksensä takia laatat ovat kestävä valinta Suomen vaihteleviin sääolosuhteisiin. Sen lisäksi, että kestokyllästetty puu sietää hyvin erilaisia sääolosuhteita, tuntuu se myös mukavalta esimerkiksi paljaiden jalkojen alla. Toisin kuin esimerkiksi helposti kylmenevät kivilaatat, puu tuntuu jalkojen alla mukavan lämpimältä myös viileämpinä päivinä. Kukapa ei haluaisi pidentää pihansa tai parvekkeensa käyttöaikaa aikaisesta keväästä pitkälle syksyn viileisiin aamuihin?

Puulaatat toimivat myös kätevänä istuinalustana, koska ne eristävät kylmyyttä mukavasti nurmellakin. Kevyet puulaatat on myös helppo kerätä talveksi talteen tai korjata muuton yhteydessä mukaan uutta pihaa koristamaan.

Huoltaminen on helppoa

Erilaisten piha- ja terassiratkaisujen toteuttaminen puisten lattialaattojen avulla on helppoa, sillä niiden asettaminen paikoilleen ei vaadi erityisiä asennustöitä. Tarvittaessa myös yksittäisten laattojen päivittäminen uusiin onnistuu myöhemmin vaivatta, sillä laatat ovat kevyitä ja siten helppoja liikuteltavia.

Puulaatta on helppo materiaali myös huoltamisen näkökulmasta. Kun öljyät puiset laattasi puuöljyllä kerran kauden aikana, ennaltaehkäiset puun halkeilemista ja sitä, että sen sävy vähitellen haalistuisi. Mikäli käytät puulaattoja esimerkiksi lasitetun parvekkeen betonilattian peittona, ei edes niiden öljyäminen ole pakollista.

Mistä puisia piha- ja lattialaattoja saa?

Koska puiset piha- ja lattialaatat ovat vielä kohtalaisen uusi tuote valikoimissamme, ei niitä toistaiseksi näkyvillä verkkosivuillamme. Mikäli kuitenkin kiinnostuit puisista piha- tai lattialaatoista, voit tiedustella niitä puhelimitse tai sähköpostilla jo nyt.

Tiesitkö, että me Woodfoxilla tarjoamme valmisratkaisuja, mutta myös asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan toteutettavia rakennuksia. Noudatamme rakennuspalvelussamme täyden palvelun periaatetta. Palveluumme kuuluvatkin aina muun muassa parhaan mahdollisen lopputuloksen kannalta tärkeät rakennuspiirustukset ja viranomaistarkastukset.

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

📞 040 506 2325 

📧 info@woodfox.fi







0 kommenttia